#GIVINGTUESDAY SUOMI
  • TERVETULOA
  • SINULLE
  • YRITYKSILLE
  • JÄRJESTÖILLE
  • OPPILAITOKSILLE
  • MATERIAALIT
  • USEIN KYSYTTYÄ
  • YHTEYSTIEDOT
  • VINKKEJÄ OSALLISTUMISEEN

TekojenTiistai tuo
​järjestökentän yhteen.

GivingTuesday on Yhdysvalloista lähtöisin olevan kampanja, joka on perustettu vastavoimaksi kuluttamiseen kannustavalle Black Friday -päivälle. Kampanja lisää tietoisuutta ajan ja avun antamisesta. Suomessa kampanja on kulkenut TekojenTiistai-nimellä vuodesta 2018.

Järjestöille TekojenTiistai on erinomainen mahdollisuus kokeilla uusia tempauksia ja viestinnällisiä ratkaisuja. TekojenTiistaita voidaan viettää osana suurempaa kampanjaa tai kampanjan voi rakentaa kokonaan sen ympärille. Tyyli lähteä mukaan on siis vapaa!
​
​Mikäli organisaatiossanne ei tänä vuonna ole mahdollisuutta toteuttaa suuren mittakaavan tekoja, voitte osallistua kiittämällä tukijoitanne kuluneesta vuodesta. Sen suurempia tekoja tai suunnitelmia ei tarvita. 

Tänä vuonna korostamme pienten hyvien tekojen merkitystä. Olemme luoneet TekojenTiistain Onnenpyörän, jolla meistä jokainen voi pyöräyttää hyvää. Onnenpyörän lisäksi mukaan on mahdollista lähteä lahjoittamiseen liittyviä myyttejä murtamalla! Kaiken tarvittavan some-materiaalin löydät Materiaalit -osiosta.
Picture
Picture

Kuinka voimme osallistua?

Osallistuminen on helppoa. Lähteäksenne mukaan kampanjaan, teidän ei tarvitse rekisteröityä osallistujaksi.
Voitte kuitenkin halutessanne ilmoittautua osallistujaksi ja jakaa tempauksenne.

Olemme koonneet yhdistyksille ja säätiöille TekojenTiistai-oppaan, josta löytyy kaikki tarvittava tieto osallistumiseen.

​TekojenTiistaihin liittyviä tilaisuuksia ja koulutuksia pääset selaamaan VaLan sivuilta.


Muistattehan käyttää sosiaalisessa mediassa seuraavia hashtageja: #TekojenTiistai #GivingTuesday
Picture

Vinkkejä kampanjan suunnitteluun:

Kiittäkää lahjoittajia ja vapaaehtoisia. Painottakaa heidän tukensa tärkeyttä kertomalla heille, mitä kerätyillä lahjoituksilla on jo saatu aikaan. Katso Tietopiirin video lahjoittajien kiittämisestä

Mikäli olette osa kansainvälistä järjestöä, saattaa järjestöllänne olla jo valmiita #GivingTuesday-kampanjoita!

Keksikää lyhytaikaista vapaaehtoistyötä, johon kuka tahansa kiinnostunut voisi osallistua kertaluontoisesti. Näin laskee kynnys lähteä mukaan.

Perustakaa TekojenTiistaina alkava tai päättyvä joukkorahoituskampanja. Tässä apuna voi olla esimerkiksi mesenaatti.me.
Aloittakaa joulun keräyskampanjanne TekojenTiistaina.

Kannustakaa jo olemassa olevia lahjoittajianne uusiin rooleihin.

Asettakaa keräyslippaita yhteistyökumppaneidenne tiloihin.

Kutsukaa yrityksiä mukaan! Vinkkejä yhteistyöhön ja päivän toteutukseen saatte vaikkapa blogikirjoituksesta:
- GivingTuesday - päivä jona koko maailma tekee hyvää.

Pyytäkää lahjoittajia ja vapaaehtoisia jakamaan omat tarinansa somessa ja motivoikaa heitä osallistumaan viestinviejinä #tekojentiistai #givingtuesday

Picture
Proudly powered by Weebly
  • TERVETULOA
  • SINULLE
  • YRITYKSILLE
  • JÄRJESTÖILLE
  • OPPILAITOKSILLE
  • MATERIAALIT
  • USEIN KYSYTTYÄ
  • YHTEYSTIEDOT
  • VINKKEJÄ OSALLISTUMISEEN